Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINHALLITUS | Pöytäkirja 01.03.2010 | Avaa haku

KAUPUNGINHALLITUS
Pöytäkirja 01.03.2010 Pykälä 65




KAUPUNGINHALLITUS
§ 479
01.12.2008
TEKNINEN LAUTAKUNTA
§ 41
21.04.2009
TEKNINEN LAUTAKUNTA
§ 62
16.06.2009
TEKNINEN LAUTAKUNTA
§ 90
22.09.2009
KAUPUNGINHALLITUS
§ 336
05.10.2009
KAUPUNGINHALLITUS
§ 65
01.03.2010

 

Akm 206: Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavan muutos 

3123/03/030/2008

3769/50/501/2008

 

KH § 479
Liikemiehet Veli-Matti Välikangas ja Jukka Vitikka ovat käyneet neuvotteluja kaupungin viranomaisten kanssa liiketilojen rakentamisesta Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaava-alueelle. Ensimmäisessä vaiheessa suunniteltu rakennushanke voisi toteutua voimassa olevan asemakaavan mukaisesti kortteliin 3533. Toisessa vaiheessa rakentaminen edellyttäisi nykyisen asemakaavan muuttamista, jotta rakennusmassat voitaisiin sijoittaa tiiviimpään ryhmään. Lisäksi selvitettäväksi tulisi valtatien 8 uuden linjauksen mukaisen yleisen tien alueen käyttäminen pysäköintialueena ennen valtatien linjausmuutoksen toteuttamista. Asia edellyttää neuvotteluja Tiehallinnon Oulun tiepiirin edustajien kanssa eikä sinänsä ole kaavallinen kysymys, mikäli valta- ja kantatien uudet linjaukset toteutuvat. 

Raahen kaupungin kehittämiskeskuksen johtokunta on käsitellyt kokouksessaan 11.8.2008 § 111 kaupallisten palveluiden kehittämistä ja esittänyt Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavamuutoksen valmistelun käynnistämistä välittömästi. Teknisen keskuksen edustajat ovat neuvotelleet suunnitellun rakennushankkeen ja tulevan asemakaavamuutoksen osalta liikemiesten Veli-Matti Välikangas ja Jukka Vitikan kanssa 13.11.2008 ja sopineet asemakaavamuutoksen laadinnasta siten, että hanketta esittänyt taho osallistuu myös kaavoituskustannuksiin. 

Kaupunginhallituksen johtosäännön 4 §:n 22) –kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää mm. kaavoituksen aloittamisesta.

 

Tekninen keskus esittää, että kaupunginhallitus päättää Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavan muutoksen laatimisesta siten, että liikemiehet Veli-Matti Välikangas ja Jukka Vitikka ja Raahen kaupungin tekninen keskus laativat erikseen sovittavan kustannusjaon mukaisesti asemakaavan muutoksen edellyttämät selvitykset ja asemakaava-asiakirjat

 

 

 

 

 

 

 

Asemakaavan muutosalueen ohjeellinen rajaus.

 

Liite 1/3.

 

Kehittämiskeskuksen johtokunnan 11.8.2008 § 111 pöytäkirjaote liitteineen.

 

Liite 2/3.

 

Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen

 

 

Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus

 

 

 

Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. 

TELA § 41
Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut. Asemakaavan muutokseen liittyen on neuvoteltu useaan otteeseen kaavoituskonsultin, yrittäjien Vitikka ja Välikangas ja heidän rakennussuunnittelijansa kesken. Valta- ja kantatiejärjestelyt ovat puolestaan olleet esillä Tiehallinnon Oulun tiepiirin ja kaupungin välisessä neuvottelussa 30.3.2009.

 

Asemakaavan muutosta koskeva 1. viranomaisneuvottelu pidetään 21.4.2009.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2009, liite 1/4.

 

Kaavoituskonsultti, arkkitehti Esko Puijola esittelee asian kokouksessa.

 

Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen

 

 

Päätösesitys (teknisen palvelukeskuksen johtaja):

 

tekninen lautakunta päättää

 

 

 

  

Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen.

 

Jaana Pekkala poistui klo 19.00 tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

TELA § 62
Akm 206: Raahen kaupungin 35. kaupunginosan kortteleita 3533, 3534, 3535 ja 3536 sekä yleisen tien, suojaviher- ja katualueiden asemakaavan muutos ja laajennus.

 

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on luoda edellytykset uuden yhtenäisen kauppakeskuksen rakentamiselle Valtatien 8 ja Kantatien 88 risteyksen tuntumaan.

 

Asemakaavaluonnos sisältää liike-, toimisto- ja palvelurakentamisen
rakennusoikeutta yhteensä 46300 k-m2. Korttelin rakennustehokkuudeksi muodostuu noin e = 0,32.

 

Asemakaavan muutosta on valmisteltu yhteistyössä Raahen kaupungin edustajien, yrittäjien Vitikka ja Välikangas, kaavoituskonsultti Esko Puijolan ja arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy:n kesken pidetyissä hankeneuvotteluissa.

 

1. viranomaisneuvottelussa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen edellyttämä kauppapaikkaselvitys on vireillä. Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavamuutoksen kaupallisten vaikutusten arvioinnin aluksi määritellään vaikutusalueen laajuus ja selvitetään vaikutusalueen kaupan nykytilanne ja kehitysnäkymät. Nykytilanteen ja kehitysnäkymien arviointi toimii pohjana vaikutusten arvioinnissa. Työssä keskitytään kaupallisten vaikutusten arvioinnissa tarpeellisiin asiakokonaisuuksiin, joita ovat väestö- ja ostovoimatiedot, ostovoiman siirtymät, päivittäistavarakaupan ja erikoiskaupan myymäläverkko sekä ostovoiman kehitys ja vähittäiskaupan liiketilantarve tulevaisuudessa. Vaikutusten arvioinnissa selvitetään vaikutukset seuraaviin asiakokonaisuuksiin:

- palvelutarjonnan kehitys,

- kaupan kilpailuasetelman muutos,

- ostovoiman siirtymät,

- kaupan toiminta- ja kehitysedellytykset,

- kaupan palveluverkon kehitys,

- palvelujen saavutettavuus.

 

Kaavoituskonsultti Esko Puijola esittelee asian kokouksessa.

 

Viranomaisneuvottelun muistio, liite 1/4.

 

Asemakaavan muutosluonnoksen selostus, liite 2/4.

 

Kaavaluonnos A3 -pienennöksenä, liite 3/4.

 


Valmistelija:
kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen

 

 


Päätösesitys
(palvelukeskuksen johtaja):

 

tekninen lautakunta

 

 

 

 

 

 


Tekninen lautakunta
: Hyväksyi esityksen.

 

TELA § 90
Mettalanmäen kauppakeskuksen asemakaavan muutosluonnos on ollut nähtävillä mielipiteiden esittämistä varten 19.6.2009 – 29.7.2009 teknisessä keskuksessa ja kaupungin internet-sivuilla. Kaavamuu- tosluonnoksesta on myös pyydetty viralliset lausunnot.

 

Nähtävänä olon aikana kaavamuutoksen luonnoksesta ei ole jätetty mielipiteitä.

 

Lausuntonsa ovat antaneet Raahen kaupungin ympäristölautakunta, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Tiehallinto Oulun tiepiiri, Museovirasto, Vattenfall Verkko Oy, Raahen Vesi Oy ja Raahen Energia Oy.

Pohjois-Pohjanmaan museo, Oulun lääninhallituksen liikenneosasto, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ja Pohjanmaan Puhelin Oy ovat ilmoittaneet, että heillä ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksesta.

Asemakaavan muutosluonnosta koskeva 2. työneuvottelu on pidetty Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksessa 9.9.2009.

Asemakaavaehdotus on laadittu siten, että viralliset lausunnot on otettu huomioon vastineissa esitetyllä tavalla. Vastaavasti kaavaeh- dotusta on valmistelu työneuvottelussa esille tulleiden kannanottojen pohjalta.

Kaupallisten vaikutusten arviointiselostus on valmistunut ja se viimeistellään kommentointikierroksen jälkeen. Vaikutusarvioinnin laajentaminen hotellirakennuksen toteuttamisedellytyksiin on tehtävä, joka kuuluu ensisijaisesti kauppakeskushankkeen yrittäjien harkin- taan.

Palaute ja vastineet, liite 1/4.

Asemakaavan muutosehdotuksen selostus 15.9.2009, liite 2/4.

Asemakaavan muutosehdotuksen kaavakartta 15.9.2009, liite 3/4.

Kaupallisten vaikutusten arviointiluonnos 24.8.2009, liite 4/4.

Asia esitellään kokouksessa.

Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen

 

Päätösesitys (palvelukeskuksen johtaja):

tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksella

 

 

Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen. 

KH § 336
Viranomaistyöneuvottelun muistio, 9.9.2009.

 

Liite 1/4.

 

Palaute ja vastineet.

 

Liite 2/4.

 


Asemakaavan muutosehdotuksen selostus, 22.9.2009.

 


Liite 3/4.

 

Asemakaavan muutosehdotuksen kaavakartta, 22.9.2009.

 

Liite 4/4.

 

Kaupallisten vaikutusten arviointi, 25.9.2009.

 

Liite 5/4.




Asia esitellään kokouksessa

 


Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen

 

 


Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):

 


kaupunginhallitus

 

 


Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 

Merkitään, että arkkitehti Esko Puijola esitteli kaavan kaupunginhallituksen kokouksessa.

 

KH § 65
Asemakaavan muutos- ja laajennusehdotus on ollut MRL 65 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 19.10.2009 – 17.11.2009 välisen ajan teknisessä keskuksessa ja kaupungin Internet-sivuilla.

Nähtävänä olon aikana ehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia.

Lausunnot pyydettiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymältä, Raahen Vesi Oy:ltä, Pohjanmaan Puhelin Oy:ltä, Vattenfall Verkko Oy:ltä, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Tiehallinnon Oulun tiepiiriltä, Siikajoen, Vihannin ja Pyhäjoen kunnilta sekä Kalajoen kaupungilta.

Lausuntonsa ovat antaneet Kalajoen kaupunki, ympäristölautakunta, Tiehallinto, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ja Jokilaaksojen pelastuslaitos.

Vihannin, Siikajoen ja Pyhäjoen kunnat, Pohjois-Pohjanmaan museo, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, Raahen Vesi Oy ja Pohjanmaan Puhelin Oy ovat ilmoittaneet, että heillä ei ole huomautettavaa asemakaavan muutoksesta.

Lausunnot ovat asemakaavan muutos- ja laajennusehdotusta puoltavia ja niissä esitetyt kaavatekniset tarkistukset on otettu huomioon. Tarkistukset ja muutokset ovat niin vähäisiä, etteivät ne aiheuta kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamista.

 

Asia esitellään kokouksessa.

 

Palaute ja vastineet annettuihin lausuntoihin 12.1.2010.

 

Liite 1/3.

 

Asemakaavan selostus 22.9.2009.

 

Liite 2/3.

 

Asemakaavakartta ja merkinnät 22.9.2009.

 

Liite 3/3.

 

Valmistelija: kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen.


Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus

 

 

kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle

 


Asemakaavan muutoksella poistuvat korttelit 3534, 3535 ja 3536

sekä Maapookinkatu ja Maapookinkuja


Asemakaavan laajennus koskee Raahen kaupungin Palonkylän kaupunginosan tiloja 678-413-7-97 ja 678-413-43-0


Asemakaavan muutoksella ja laajennuksella muodostuvat 35. kaupunginosan kortteli 3533 sekä Pyynlaaksontie ja Kantatien 88 liikennealuetta.


Asemakaavan muutos sisältää sitovan tonttijaon.


Tonttijaolla muodostuu 35. kaupunginosan korttelin 3533 tontti n:o 1.)


Kaupunginhallitus: Keskustelun jälkeen jätti asian esittelijän esityksestä pöydälle.

 

Merkitään, että arkkitehti Esko Puijola esitteli asian kokouksessa.

  




Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINHALLITUS | Pöytäkirja 01.03.2010 | Avaa haku

©