KAUPUNGINHALLITUS |
§ 74 |
01.03.2010 |
Valtuutettu Jarmo Myllymäen esittämä keskustan valtuustoryhmän aloite kierrätyksen kehittämiseksi
317/50/514/2009
KH § 74
Valtuutettu Jarmo Myllymäen esittämä keskustan valtuustoryhmän aloite kierrätyksen kehittämiseksi 23.2.2009:
"Raahen kaupunginvaltuustossa on tehty erilaisia aloitteita kierrätyksen tehostamiseksi. Jotain on tapahtunut, mutta runsaasti olisi tehtävissä. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti jätteiden lajittelua ja kierrätystä tulisi kehittää ja tehostaa.
Viime kädessä lajittelu ja kierrätys ovat jokaisen omia valintoja luonnon hyväksi. Esimerkiksi sekajätteen joukossa kaatopaikoille joutuu runsaasti energian tuotantoon kelpaavaa jätettä. Tätä energiajätettä voitaisiin hyödyntää nykyaikaisella tekniikalla mm. lämmöntuotantoon paljon nykyistä enemmän.
Ehdotankin kunnioittaen, että Raahen kaupungille kuuluvissa kiinteistöissä tehostetaan jätteiden kierrätystä ja lajittelua nykyistä tehokkaammin. Samalla kaupunki voi toimia tiennäyttäjänä yksityistalouksien kierrätyksen ja lajittelun tehostamisessa."
Teknisen palvelukeskuksen johtaja Heimo Karihtalan ja ympäristösihteeri Vesa Ojanperän lausunto 2.4.2009:
"Raahelaisessa jätehuollossa on viime vuosien aikana tapahtunut isoja muutoksia. Raahen oma kaatopaikka on suljettu ja Raahen jätteitä on ruvettu kuljettamaan Oulun jätehuollon kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Ouluun Ruskon kaatopaikalle. Jätehuoltoon liittyvät asiat ovat puhuttaneet raahelaisia. Tässä vastineessa on vastauksia tehtyyn valtuustoryhmän aloitteeseen kierrätyksen kehittämiseen ja jätehuollon parantamiseen. Vastineessa on otettu kantaa yleisemminkin jätehuoltoon Raahessa ja sen kehitysnäkymiin.
Sopimusperusteinen jätteiden keräys ja kuljetus kiinteistöiltä jatkuu entiseen tapaan. Jokaisella asutulla kiinteistöllä tulee olla sopimus jonkin jäteyrittäjän kanssa jätteidensä keräämisestä ja kuljettamisesta. Sopimus voi olla kiinteistökohtainen tai se voi olla yhteinen useamman kiinteistön kanssa. Jopa kokonaiset kyläkunnat ja kaupunginosat ovat tehneet sopimuksia jätehuollosta yhteisen jätepisteen kautta.
Toimenpiteet: Saadun palautteen pohjalta edistetään vireille tulevia parannuksia koko jätehuollon ketjussa yhteistyössä jätehuoltoyrittäjien, yhdistysten, asukkaiden sekä kylien ja kaupunginosien edustajien kanssa.
Kesällä 2008 jätehuoltoa valvova ympäristötoimi kartoitti raahelaisten kiinteistöjen jätehuoltotilannetta. Reilusta 6000:sta asuinkiinteistöstä lähestyttiin kirjeitse vajaata 600:aa, jotka jätehuoltoyrityksiltä saatujen tietojen pohjalta eivät olleet liittyneet järjestettyyn jätteiden keräykseen. Yhteydenoton perusteella tietoja täydennettiin ja uusia sopimuksia solmittiin niin, että nyt enää 70 kiinteistön osalta tieto jätehuollon järjestämisestä puuttuu. Näistä useimmat ovat vähällä käytöllä olevia kiinteistöjä. Oman kaatopaikan loputtua oli paikallaan tehdä tehostettua tiedotuskampanjaa ja seurantaselvityksiä.
Toimenpiteet: Jätehuollossa järjestetään viime vuoden tapaan toistuvaa tiedottamista. Pookisanomissa on kevään kuluessa osaksi jätehuoltoyrittäjien maksama 12 tiedotteen sarja.
Valtuustoaloitteessa kannettua huolta kierrätyksestä ja mahdollisuuksista sen tehostamiseen on selvitetty sitäkin. Joulukuussa 2008 ympäristötoimi lähetti kyselyn Raahen kaupungin alaisille kiinteistöille niiden jätehuollon nykytilanteesta sekä kehittämistarpeista. Kysely lähetettiin eri hallinnonaloille, joita pyydettiin välittämään kysely alaisilleen toimipisteille. Kyselyn kohteena olleesta noin 90 toimipisteestä vastasi 37.
Toimenpiteet: Tavoitellaan jatkokyselyllä tai suorilla yhteydenotoilla kyselyyn vielä vastaamattomia.
Vastausten perusteella hyötyjätteissä paperin ja pahvin/kartongin lajittelu on kaupungin omien toimijoiden osalta pääsääntöisesti kunnossa eikä muutoksia koettu tarpeelliseksi. Joissakin kiinteistöissä keräysastioiden määrää pidettiin puutteellisena. Paperinkeräys Oy:n tulee hyväksyä maksutta kerättävät paikat verkostoonsa.
Toimenpiteet: Parannetaan keräysastiavalikoimaa paremmin kiinteistöjen tarpeiden mukaiseksi. Sovitaan keräyspaikoista Paperinkeräys Oy:n kanssa.
Lasia ja pienmetallia kerätään harvemmassa kiinteistössä, riippuen siitä syntyykö ko. jätelajeja kiinteistössä. Ongelmajätteiden keräys on myös pääsääntöisesti kunnossa. Monien toimijoiden toiminnassa ongelmajätteitä ei juuri synny.
Toimenpiteet: Pidetään yleistiedottamisella näiden jakeiden kanavat tiedossa. Reagoidaan muuttuviin tarpeisiin esim. uusin keräysasioin.
Saatujen vastausten perusteella kiinteistöillä tuhotaan tietosuojattava materiaali yleensä itse. Osassa kiinteistöjä toivottiin koko kaupunkiorganisaation kattavan ”hävitysketjun” rakentamista ja kilpailuttamista.
Toimenpiteet: Selvitetään kiinteistöt, joilla on tarvetta ja mahdollisuus tulla mukaan yhteiseen tuhoamispalveluun.
Koulujen ja palvelutalojen osalta biojäte kerätään erilliskeräyksellä. Myös päiväkodeilla on halukkuutta liittyä biojätteen erilliskeräykseen. Joillakin kouluilla on hyviä kokemuksia kompostoinnista.
Toimenpiteet: Otetaan biojätteen erilliskeräily käyttöön niillä kiinteistöillä, joilla on siihen tarvetta. Opastetaan halukkaita kompostoinnin aloittamisessa.
Valtuustoaloitteessakin mainitun energiajakeen (lähinnä erilaisia muoveja) keräys kaupungin kiinteistöiltä on nykyisellään harvinaista. Halukkuutta energiajakeen lajitteluun on melko yleisesti. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että jätteen hyödyntäminen energiaksi on pitänyt yllä vilkasta keskustelua Suomessa. Polttamiseen kriittisesti suhtautuvat ovat pelänneet energiakäytön vievän pohjaa pois materiaalina hyödyntämisestä, jos hyödyntämiskelpoista materiaalia aletaan polttamaan paljon. On myös pelätty, että energiaksi kelpaavan jätteen polttaminen ei edistä jätteen vähentämistä. Raahen kaupunki on huomioinut edellä kuvatut huolet. Raahessa energiajakeelle ei ole ”ilmaista” muilla jätehuollon kustannuksilla katettua vastaanottoa, joka olisikin jätelain hengen vastaista. Raahessa kaikki hyödynnettäväksi kelpaava materiaali, kuten keräyspaperit ja pahvit sekä nestekartonkijätteet tulee määräysten mukaan viedä niille osoitettuihin keräyspaikkoihin. Hyötykeräyspisteiden maksuttomuus kannustaa tähän. Kaatopaikalle menevään sekajätteeseen energiajaetta ei kannata myöskään laittaa, koska se on Raahessa merkittävästi halvempaa toimittaa polttoon menevään energiajaekeräykseen.
Toimenpiteet: Jatketaan tiedottamista energiajätteen erilliskeräilystä. Aloitetaan energiajakeen keräys kattavasti kaupungin kiinteistöiltä kuluvan vuoden aikana.
Raahen kaupungin rakentama jäteasema aloitti toimintansa joulukuussa 2008 entisen kaatopaikan edustalla. Kaatopaikan sulkeuduttua on ollut tarvetta esim. rakentamisen ja remontoinnin ja esim. muuttoihin liittyvien suursiivousten jäte-erien toimittamiselle eteenpäin. Avatulla jäteasemalla otetaan vastaan kotitalouksien suurempia jäte-eriä tiistaisin klo 12-18. Tyypillisiä jäteasemalle tuotavia jäte-eriä ovat rakentamisen ja purkamisen jätteet.
Toimenpiteet: Tiedotetaan edelleen jäteaseman palveluista.
Hyötyjäteverkosto on puhuttanut Raahessa erityisesti sen jälkeen, kun oma kaatopaikka lopetettiin ja monelle tuli tarve saada pienennettyä jätehuoltonsa kustannuksia. Helmikuussa 2009 käytiin läpi kaupungin alueella sijaitsevat hyötyjätepisteet ja tarkastettiin pisteiden kunto, siisteys ja kehittämistarpeet. Taulukko jätehuoltopisteistä sijainteineen ja kehitystavoitteineen liitettiin jätehuoltoa käsitteleville nettisivuille.
Jatkotoimet: Hyötyjäteverkostoa täydennetään asiakaspalautteen ja keräyspaikkojen käytöstä sadun tiedon pohjalta.
Tuottajavastuulain mukaista sähkö- ja elektroniikkaromua sekä ongelmajätteitä Raahen seudulla vastaanottavaa Rannikon SERO ry. Yhdistyksen noutopalvelu on ollut erityisesti niiden mieleen, joilla ei ole omaa kulkuneuvoa. Tuottajavastuun kautta paristot ovat siirtymässä suoraan kauppojen vastaanottovelvoitteeksi. Samoin toivotaan järjestyvän vastaanoton myös energiakeskustelun siivittämänä nopeasti yleistyville energiansäästölampuille.
Toimenpiteet: Parannetaan tiedotusta SERO:n ja muiden kierrätyspaikkojen ylläpitäjien toiminnasta.
Jätehuolto kuuluu niihin asumisen ja elämisen alueisiin, joiden osalta tiedon tarve on jatkuva. Kierrätys ja lajittelu ovat jatkuvassa muutoksessa, joka korostaa toistuvaa tiedotustarvetta. Jätehuollon kustannusten vähentämisessä on tärkeää myös se, että kiinteistöillä joku seuraa jätemäärien muutoksia ja tekee esitykset esim. tyhjennysvälin tai astiakokojen muutoksista.
Toimenpiteet: Jatketaan kaatopaikan sulkemisen yhteydessä aloitettua aktiivista tiedotusta. Parannetaan Raahen kaupungin kotisivujen jätehuoltoa käsittelevien uudistettujen sivujen tunnettavuutta ja helpotetaan linkityksellä niiden löytymistä. Ohjeistetaan kiinteistöille jätemäärien seurantaa.
Edellä kerrotuilla toimenpiteillä mahdollistetaan kaupungin kiinteistöillä aiempaa tehokkaampi lajittelu ja sitä kautta myös jätehuollon kustannuksia pystytään pitämään kurissa. Toimenpiteistä päävastuu tai ainakin koordinointivastuu on Raahen kaupungin jätehuoltoa järjestävillä. Neuvonnan ja tiedottamisen osalta tukeudutaan edelleen ympäristöpuolen asiantuntemukseen. Jätehuollon muutosvaiheessa on ollut todella tarpeen, että Raahen kaupungin tekninen palvelukeskus on saanut KELA:n tuella käyttöönsä ja oman henkilöstönsä tueksi lähes vuodeksi osa-aikaisen työntekijän."
Ympäristösihteeri Vesa Ojanperän lausunto 15.2.2010:
"Raahen kaupunginvaltuustossa esitetyn aloitteen mukaan ”Raahen kaupunginvaltuustossa on tehty erialisia aloitteita kierrätyksen tehostamiseksi. Jotakin on tapahtunut, mutta runsaasti olisi tehtävissä. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti jätteiden lajittelua ja kierrätystä tulisi kehittää ja tehostaa. Viime kädessä lajittelu ja kierrätys ovat jokaisen omia valintoja luonnon hyväksi. Esimerkiksi sekajätteen joukossa kaatopaikalle joutuu runsaasti energian tuotantoon kelpaavaa jätettä. Tätä energiajätettä voitaisiin hyödyntää nykyaikaisella tekniikalla mm. lämmöntuotantoon paljon nykyistä enemmän. Ehdotankin että, Raahen kaupungille kuuluvissa kiinteistöissä tehostetaan jätteiden kierrätystä ja lajittelua nykyistä tehokkaammin. Samalla kaupunki voi toimia tiennäyttäjänä yksityistalouksien kierrätyksen ja lajittelun tehostamisessa.
Raahen kaupungin tekninen keskus esittää tehdyn kierrätyksen kehittämisen aloitteen johdosta seuraavaa.
Raahen tekninen keskus selvitti vuoden 2009 aikana kaupungin omistamien kiinteistöjen jätejakeiden syntymääriä. Tehdyn kyselyn pohjalta kilpailutetaan jätejakeiden keräys. Kilpailutuksen kautta kevään 2010 aikana aloitetaan paremmin hyötyjakeet erotteleva keräys siten kuin valtuustoaloitteessakin esitetään tehtäväksi.
Raahen kaupungissa on jätehuoltoon ja jätteiden hyödyntämiseen liittyvät kysymykset puhuttaneet kuntalaisia erityisen paljon viimeisten parin vuoden aikana, kun oma kaatopaikka lopetettiin ja jätteitä alettuun kuljettamaan Ouluun. Myös jätteiden kierrätykseen liittyen on tehty kansalaisaloitteita ja nyt puheena ollut valtuustoaloite jätteiden kierrätyksestä Raahen alueella.
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ei myöntänyt Raahen kaupungille sen hakemaa jatkoaikaa Kiiluntien kaatopaikalle ja kaatopaikka jouduttiin sulkemaan siten, että sinne ei voitu enää vastaanottaa jätteitä 31.10.2007 jälkeen. Kaatopaikan sulkemista toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lupapäätöksen mukaisesti. Sulkemistyöt tulee olla loppuun saatettu vuoden 2012 aikana. Raahen kaupunki valitsi kotitalouksissa syntyneen ja siihen rinnastettavan jätteen uudeksi vastaanottopaikaksi Oulun jätehuollon ylläpitämän Ruskon kaatopaikan. Sopimuksen mukaan Raahesta voitiin jätteitä tuoda suoraan pakkaavilla autoilla siihen saakka, kunnes siirtokuormausasema valmistuu. Siirtokuormausasema valmistui ja otettiin käyttöön syksyllä 2009.
Kaatopaikan loppumisen johdosta on kaupunkilaisille tiedotettu jäteasioista runsaasti kesästä 2007 lähtien. Lehdistön ja paikallisradion tiedotteiden lisäksi on pidetty lukuisia jäteiltoja eri kylillä. Mainitun valtuustoaloitteen jälkeen heti keväällä 2009 oli Pooki-lehdessä laaja artikkelisarja jätehuollosta Raahen alueella. Jo aiemmin jokaiseen talouteen jaettiin kattava jäteopas. Oppaassa kerrottiin ohjeet jätehuollon kehittämiseksi ja jaettiin tietoa Raahen hyötyjätepisteverkostosta. Oppaassa oli mm. luettelo Raahen hyötyjätepisteverkosta. Verkostoa on jatkuvasti täydennetty ja täydennetään jatkossakin saadun palautteen ja kokemusten ohjaamina. Ajan tasainen tieto keräysverkostosta on saatavilla mm. kaupungin kotisivuilta.
Raahen hyötyjätteiden keräyspisteverkostoa on laajennettu ja monipuolistettu, tavoitteena on pidetty riittävän tiheää ja kattavaa verkostoa, jotta hyötyjätteet saataisiin kerätyksi mahdollisimman tarkasti. Kaupungin rakentaman ja ylläpitämän hyötyjäteverkoston lisäksi isommilla kauppaliikkeillä on omia hyötyjäteasemia. Raahen kaupunki osallistuu hyötyjätepisteiden tyhjennyksistä aiheutuviin kustannuksiin. Viimeisimpiä uusia hyötyjätepisteitä ovat Raahen Prisman ja Pattijoen ABC:n monipuoliset asemat.
Kaikkiaan hyötyjätepisteitä on Raahessa vuoden 2010 alussa 26 kpl. Määrää voi pitää hyvänä, osa on kuitenkin varustettu vain paperin vastaanottoon. Keräyspaperin ohella on aiempaa useampaan paikkaan mukaan otettu myös keräyspahvin, lasin ja pienmetallin keräysastioita. Osa hyötyjätteistä (paperi, pahvi) aiheutuvista kuluista katetaan tuottajavastuun kautta, osasta Raahen kaupunki joutuu maksamaan (lasi, ongelmajätehuolto). Paristoja vastaanottavat nyt kaupat yleisten hyötyjätepisteiden sijaan. Ongelmajätteiden osalta Raahen kaupunki on tehnyt tarjousten perusteella sopimuksen Rannikon Seron ja Ekokemin kanssa.
Raahen kaupungissa kerätään kiinteistöiltä ja vastaanotetaan kaatopaikalle menevän sekajätteen lisäksi biojätettä, energiajätettä ja jätteiden erityiseriä. Sekajäte kerätään kaupungin alueella tehdyn päätöksen mukaan sopimusperusteisesti. Kiinteistön omistajat ja haltijat tekevät sopimuksen jätteidensä keräämisestä ja kuljettamisesta Raahen kaupungin päättämään vastaanottopaikkaan. Vastaanottopaikka on perustettu Kiiluntien jäteasemalle, josta jätteet siirtokuormataan Ouluun. Jäteasemalla otetaan vastaan myös jätteiden erityiseriä, joita syntyy mm purkutöiden ja rakennustöiden sekä suurempien siivousten yhteydessä.
Biojätettä kerätään Raahessa kiinteistöiltä samalla tavalla sopimusperusteisesti. Biojäte kuljetetaan nyt Ouluun, koska omalle biojätteen käsittelypaikalle ei ole saatu lupaa. Valtaosa raahelaisista omakotitaloista kompostoi biojätteensä itse omissa kompostoreissa.
Koska asumisessa syntyvälle sekamuoville ei ole aineena tapahtuvaa hyödyntämismahdollisuutta, se kerätään käytettäväksi energiaksi. Energiajae eli polttokelpoinen jäte kerätään Raahessa sekin sopimusperusteisesti kiinteistöiltä suoraan. Energiajakeesta valtaosa on erilaisia muoveja, styrokseja ja polttokelpoista lastulevyä. Energiajakeen keräys ja kuljetus maksaa. Raahen kaupungilla ei ole ollut tarkoitus ryhtyä keräämään hyötyjätepisteissä ilmaiseksi tätä jaetta. Energiajae poltetaan energiantuotantoon luvitetuissa laitoksissa. Lähin energiajakeen polttolaitos on Pietarsaaressa. Luvan saanut Oulun polttolaitos on suunniteltu toteutettavaksi lähivuosina. Raahen kaupungin tekninen palvelukeskus kilpailuttaa omien kiinteistöjen energiajakeen keräyksen ja kuljetuksen luvalliseen polttolaitokseen keväällä 2010.
Valtuustoaloitteessa mainittua kierrätyksen tehostamista jatketaan edellä kerrotusta jatkamalla tiedottamista olemassa olevista mahdollisuuksista. Kaupungin omien kiinteistöjen osalta otetaan käyttöön tehdyn tarveselvityksen pohjalta tehostettu jätteiden lajittelu ja erilliskeräily. Eri jakeiden astiakokoja ja tyhjennysvälejä sovitetaan aiempaa tarkemmin kertyviin jätemääriin.
Hyötypisteverkostoa parannetaan saatavan palautteen pohjalta edelleen. Kompostoinnista järjestetään neuvontailta kevään 2010 aikana Raahen ja Pattijoen Marttojen kanssa sovitulla tavalla. Kaupunkilaisille tiedotetaan näkyvästi mahdollisuudesta ottaa käyttöön energiajakeen keräily. "
Valmistelijat: teknisen palvelukeskuksen johtaja Heimo Karihtala, ympäristösihteeri Vesa Ojanperä.
Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):
kaupunginhallitus
merkitsee teknisen palvelukeskuksen johtajan ja ympäristösihteerin lausunnot tiedoksi ja
saattaa ne aloitteen tekijän kautta keskustan valtuustoryhmälle tiedoksi
merkitsee asian aloitteena loppuunkäsitellyksi.
Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.