TEKNINEN LAUTAKUNTA |
§ 137 |
15.12.2009 |
Kunnan asuntomarkkinaselvitys v. 2009
1793/04/044/2009
TELA § 137
Kuntia pyydetään vuosittain toimittamaan asuntomarkkinaselvitys Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle. Asuntomarkkinatiedot kerätään sähköisellä lomakkeella.
Kyselyn painopiste on vuokra-asuntotilanteen kartoituksessa ja tieto- jen keräämisessä vanhusten, kehitysvammaisten ja asunnottomien asuntotarpeista. Erityisryhmien asunnoista ja asuntotarpeesta nyt kerättäviä tietoja käytetään vuoden 2010 lainajaon valmistelussa.
ARAn kyselyssä kunnilta tiedustellaan vain sellaisia asuntomarkkina- tietoja, joita ei muista lähteistä saada. Nämä tiedot yhdistettynä muu- alta hankittaviin tietoihin, kuten asuntojen vuokra- ja hintatietoihin, antavat pohjaa ja perusteita asuntolainoituksen tarpeiden arvioin- nille ja muulle asuntopoliittiselle suunnittelulle.
Lomakkeella kysytään edelleen tietoja kunnan ja kunnan yhtiöiden vuokratalojen asukasvaihtuvuudesta ja käyttöasteesta.
Vanhusten asuminen
Väestön ikääntyminen näkyy muun muassa vanhusten erityyppisten asuntojen kasvavana tarpeena. Kyselyssä kartoitetaan vanhusten palveluasuntojen kysyntää ja tarjontaa ja mahdollista lisätarvetta sekä tarvetta muuttaa tavallisen palveluasumisen asuntoja tehostetun pal- veluasumisen käyttöön.
Kehitysvammaisten asuminen
Vuoden 2009 asuntomarkkinaselvityksessä uutena teemana on kehi- tysvammaisten asumista koskeva kartoitus. Kartoituksen taustana ovat selvitykset ja ehdotukset, joita on tehty kehitysvammaisten ihmisten asuinolojen parantamiseksi ja pitkäaikaisen laitoshoidon vähentämiseksi.
Asunnottomat
Asunnottomuuden kehitystä seurataan edelleen samoilla peruskysy- myksillä täydennettynä joillakin tarkennuksilla.
Asuntomarkkinatiedot moneen tietotarpeeseen
Asuntomarkkinoiden yleisen seurannan, kunnan omien tietotarpeiden ja kuntalaisten tietopalvelun kannalta on tärkeää, että jokainen kunta tekee asuntomarkkinaselvityksen, vaikka kunnassa ei olisikaan asun- totuotannossa tarvetta valtion korkotukeen ja avustuksiin vuonna 2010. Keskeiset kunnittaiset asuntomarkkinatiedot viedään Tilasto- keskuksen Aluetietokantaan (ALTIKA/APRO), missä on muitakin asuntokantaa, asumista ja asunto-oloja koskevia tietoja. ALTIKAn käyttö on maksullista. ALTIKA/APROn tietoja viedään myös Tilasto- keskuksen uuteen StatFin-palveluun, minkä käyttö on maksutonta. ARA julkaisee verkkopalvelussaan ns. kuntatietolomakkeet, joissa on kuntien asuntomarkkinaselvityksestä saatujen tietojen lisäksi muun muassa Tilastokeskuksen väestö-, asuntokanta- ja asuinolotietoja. Tiedot päivitetään kerran vuodessa.
Asuntomarkkinaselvitys, liite 1/7.
Valmistelija: asuntosihteeri Maire Pylväs.
Päätösesitys (palvelukeskuksen johtaja);
tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi asuntomarkkina- selvityksen v. 2009.
Tekninen lautakunta: Hyväksyi esityksen.