LIIKUNTALAUTAKUNTA |
§ 51 |
11.11.2009 |
Talousarvion toteutuma
LILA § 51
Lokakuun loppuun mennessä tulisi talousarvion käyttöasteen olla 83,3 % tasaisen käytön mukaan.
Liikuntalautakunnan talousarvion käyttöaste on 89,1 %, henkilöstömenojen osalta jopa 110 %.
Ylitysvaara johtuu siitä, että avustukset on kirjattu jo kokonaan maksetuiksi ja ovat jo ylittyneetkin, koska urheilijastipendit kirjattiin kuluvan vuoden menoiksi.
Tämän lisäksi talousarviosta puuttuu helmikuussa avattuun talousarvioon tarkoitetut toimistohenkilöiden palkat, joka liikuntatoimen osalta tarkoittaa toimistosihteerin palkkaa.
Toimistosihteerin palkka on liikuntatoimen osalta 16.397,52 €.
Lisäksi talousarvion loppusummasta puuttuu 30.000 €, jonka kaupunginvaltuusto myönsi 27.4.2009 §:n 62 kohdalla.
Liikuntatoimenjohtaja: Liikuntalautakunta päättää;
esittää kaupunginhallitukselle, että se ryhtyisi toimenpiteisiin 16.400 €:n ylitysoikeuden saamiseksi liikuntalautakunnan menokohtaan 5011.2910/Kuukausipalkat toimistosihteerin palkkauksesta aiheutuviin menoihin;
lautakunta esittää lisäksi, että kaupunginvaltuuston 27.4.2009 päätöksellä myönnetty 30.000 € lisätään talousarvion loppusummaan vuoden loppuun mennessä.
Liikuntalautakunta: Hyväksyi esityksen.