Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINVALTUUSTO | Pöytäkirja 16.11.2009 | Avaa haku

KAUPUNGINVALTUUSTO
Pöytäkirja 16.11.2009 Pykälä 102




KAUPUNGINHALLITUS
§ 363
13.10.2009
KAUPUNGINHALLITUS
§ 408
09.11.2009
KAUPUNGINHALLITUS
§ 412
10.11.2009
KAUPUNGINVALTUUSTO
§ 102
16.11.2009

 

Vuoden 2010 talousarvio 

1211/04/040/2009

 

KH § 363
Vuoden 2010 talousarvion laadinta aloitetaan siten, että lautakunnat käsittelevät talousarvionsa laadittujen ohjeiden mukaan syyskuun aikana. Lautakuntien tekemät esitykset tulee lähettää taloustoimistoon, jossa ne kootaan kaupunginhallituksen käsittelyä varten. 

Kaupunginhallitus puolestaan käsittelee vuoden 2010 talousarvion oman aikataulunsa mukaisesti siten, että sovitusti talousarvio voidaan hyväksyä marraskuun kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.11.2009 yhdessä vero- ja kiinteistöveroprosenttien hyväksymisen yhteydessä.

 

Talousarvioesitysten pohjana on vuoden 2009 talousarvio, joka hyväksyttiin karsittuna 27.4.2009. Vuoden 2010 talousarvio on laadittu 0-kasvun perusteella. Tässä vaiheessa ei ole tiedossa tulevat palkkaratkaisut, mutta korotukset tulee säästää talousarvioesityksen sisältä.

 

Vuoden 2010 kokonaisinvestoinnit ovat 3 M€ nettona.

 

Hallintokuntakohtainen talousarvioesitys, jossa on laskettu eri veroprosenttien vaikutus vuosikatteeseen. Vastaavasti rahoituslaskelmassa on huomioitu nettovelan tarve.

 

Liite 1/12.

 

Valmistelija: kaupunginkamreeri Tuula Mattila.

 

 


Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):  

kaupunginhallitus

 

 

 

 

 




Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.


Merkitsi, että kaupunginkamreeri Tuula Mattila esitteli talousarvionkäsittelyn pohjatietoja.

 

Jätti asian aikataulutuksen osalta pöydälle.

 

KH § 307


Päätösesitys
(kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus 

 

 

Kaupunginhallitus: Päätti pitää talousarviokäsittelyä varten erilliset päiväkokoukset 12.10.2009 ja 13.10.2009 kello 13.00-18.00 Raatihuoneen juhlasalissa.

 

KH
maanantaina 12.10.2009 esitellään

 

klo 13.00 hallintopalvelukeskus/keskushallinto

 

klo 14.00 liikelaitokset

 

klo 15.00 tekninen palvelukeskus/investoinnit

 

 

tiistaina 13.10.2009 esitellään

 

klo 13.00 sivistyspalvelukeskus

 




klo 14.00 sosiaali- ja terveystoimi

 

 


Päätösesitys
(kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus

 

 

 

Kaupunginhallitus: Jatkoi vilkkaasti keskustellen vuoden 2010 talousarvion käsittelyä.

 

KH § 408
Talousarvioesitys 2010 ja taloussuunnitelma 2011-2012.

 

Liite 1/18.

 

 


Päätösesitys
(kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus

 

  


Kaupunginhallitus: Kaupunginjohtajan esityksestä kaupunginhallitus keskeytti kokouksen. Sitä jatketaan tiistaina 10.11.2009 klo 17.00 alkaen. 

KH § 412

Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus

 

 


kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle

 

.

 


Kaupunginhallitus: Jatkoi vuoden 2010 talousarvion ja taloussuunnitelman 2011-2012 käsittelyä. 

Hyväksyi kaupunginvaltuustolle esitettävän vuoden 2010 talousarvion ja 2011-2012 taloussuunnitelman liitteen 2/4 mukaisena. 

Käsittelyn kuluessa Niilo Ojala esitti Tarja Ollankedon kannattamana, että opetuslautakunnan tulosalueelle 210, johtaminen ja hallinto, henkilöstökuluihin lisätään 50.000 euroa koulupsykologin palkkaamiseksi.

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä äänin 6 vastaan 5 hyväksyi määrärahan lisäämisen.

 

Määrärahan lisäämistä kannattivat (EI): Tarja Ollanketo, Pirkko Ahokas-Tuohinto, Teija Larikka, Viljo Lehmusketo, Hanna-Leena Mattila ja Niilo Ojala.

 

Äänestyksessä hävinnyttä kaupunginjohtajan esitystä kannattivat (JAA): Pyry-Pekka Suonsivu, Aimo Karppinen, Paavo Törmi, Pirkko Valtanen ja Aulis Ylikulju.

 

Merkitään, että Viljo Lehmuskedon esitys työllistettävien määrän lisäämisestä kahteenkymmeneen ja oppisopimuskoulutettavien lisäämisestä viiteentoista raukesi kannatuksen puutteen vuoksi.

 

Viljo Lehmusketo esitti tältä osin eriävän mielipiteen talousarvioon.

 

Vuoden 2010 talousarvio ja 2011-2012 taloussuunnitelma.

 

Liite 2/4.

 

KV § 102
Vuoden 2010 talousarvio ja 2011-2012 taloussuunnitelma.

 

Liite 1/3.


 

Päätösesitys (kaupunginhallitus):

 

kaupunginvaltuusto

 

 

 


Kaupunginvaltuusto: Hyväksyi yksimielisesti liitteenä 1/3 olevan talousarvion sivut 1 - 101 ja sivut 109-134.

 

Virpi Ahon esityksestä sivun 79 tekstiosan kohta 6 muutettiin muotoon: "Uudet, päättyvät, ostettavat hoiva- ja muut palvelut kilpailutetaan vuoden 2010 aikana."

 

Sivut 102 - 108 (investointiosa) hyväksyttiin erikseen hyväksytyssä nimenhuutoäänestysmenettelyssä äänin 37 vastaan 6.

 

Päätökseksi tullutta kaupunginhallituksen esitystä kannattivat (JAA):

Aho Virpi, Ahokas-Tuohinto Pirkko, Ahola Sami, Pekkala Sari, Bergström Pia, Rautio Risto, Hänninen Katja, Karppinen Aimo, Kellola Tuula, Klaavu Raili, Koskela Ilkka, Holappa Pasi Antero, Lehmusketo Viljo, Leino Martti, Linna Tapio, Lumiaho Kauko, Maliniemi Arja, Mattila Hanna-Leena, Ojala Niilo, Ollanketo Tarja, Pahkasalo Kati, Pelkonen Reijo, Pietilä Kari, Poukkula Pertti, Pärkkä Anna, Raivio Eero, Salonsaari Saila, Savela Timo, Siniluoto Eero, Siuvatti Markku, Suonsivu Pyry-Pekka, Tyybäkinoja Matti, Törmi Paavo, Valpas Unto, Hämeenkorpi Juha, Ylikulju Aulis ja Ylikulju Markku (yht. 37).

 

Äänestyksessä hävinnyttä Maija-Leena Hirvosen esittämää ja Jarmo Myllymäen kannattamaa esitystä, jonka mukaan Ollinsaaren koulun korjausinvestoinnista olisi vähennetty 1 miljoona euroa, kannattivat (EI): Hirvonen Maija-Leena, Kemppainen Eero, Larikka Teija, Myllymäki Jarmo, Oikarinen Leila ja Uutela Jarmo (yht. 6).

 

Merkitään, että Pasi Antero Holapan esitykset talousarvioesityksen pöydällepanosta ja 45.000 euron lisämäärärahan myöntämisestä lastensuojelun palkkausmenoihin raukesivat kannatuksen puutteen vuoksi.

 

Kirjalliset puheenvuorot:

 

 

Pasi Antero Holapan eriävä mielipide:

 

"Jätän eriävän mielipiteen Raahen kaupunginvaltuuston kokouksen 16.11.2009 asiaan 3, Vuoden 2010 talousarvio.

Raahen kaupunki rikkoo Lastensuojelulain 12 pykälää. Talousarviota laadittaessa ei ole otettu huomioon suunnitelmaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi.”

  




Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINVALTUUSTO | Pöytäkirja 16.11.2009 | Avaa haku

©