Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINHALLITUS | Pöytäkirja 12.10.2009 | Avaa haku

KAUPUNGINHALLITUS
Pöytäkirja 12.10.2009 Pykälä 357




KAUPUNGINHALLITUS
§ 299
31.08.2009
KAUPUNGINHALLITUS
§ 307
07.09.2009
KAUPUNGINHALLITUS
§ 357
12.10.2009

 

Vuoden 2010 talousarvio 

953/04/040/2009

 

KH § 299
Vuoden 2010 talousarvion laadinta aloitetaan siten, että lautakunnat käsittelevät talousarvionsa laadittujen ohjeiden mukaan syyskuun aikana. Lautakuntien tekemät esitykset tulee lähettää taloustoimistoon, jossa ne kootaan kaupunginhallituksen käsittelyä varten. 

Kaupunginhallitus puolestaan käsittelee vuoden 2010 talousarvion oman aikataulunsa mukaisesti siten, että sovitusti talousarvio voidaan hyväksyä marraskuun kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.11.2009 yhdessä vero- ja kiinteistöveroprosenttien hyväksymisen yhteydessä.

 

Talousarvioesitysten pohjana on vuoden 2009 talousarvio, joka hyväksyttiin karsittuna 27.4.2009. Vuoden 2010 talousarvio on laadittu 0-kasvun perusteella. Tässä vaiheessa ei ole tiedossa tulevat palkkaratkaisut, mutta korotukset tulee säästää talousarvioesityksen sisältä.

 

Vuoden 2010 kokonaisinvestoinnit ovat 3 M€ nettona.

 

Hallintokuntakohtainen talousarvioesitys, jossa on laskettu eri veroprosenttien vaikutus vuosikatteeseen. Vastaavasti rahoituslaskelmassa on huomioitu nettovelan tarve.

 

Liite 1/12.

 

Valmistelija: kaupunginkamreeri Tuula Mattila.

 

 


Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen):  

kaupunginhallitus 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 


Merkitsi, että kaupunginkamreeri Tuula Mattila esitteli talousarvionkäsittelyn pohjatietoja.

 

Jätti asian aikataulutuksen osalta pöydälle.

 

KH § 307


Päätösesitys
(kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus

 

 

 


Kaupunginhallitus: Päätti pitää talousarviokäsittelyä varten erilliset päiväkokoukset 12.10.2009 ja 13.10.2009 kello 13.00-18.00 Raatihuoneen juhlasalissa.

 

KH § 357
maanantaina 12.10.2009 esitellään

 

klo 13.00 hallintopalvelukeskus/keskushallinto

 

klo 14.00 liikelaitokset

 

klo 15.00 tekninen palvelukeskus/investoinnit

 

 

tiistaina 13.10.2009 esitellään

 

klo 13.00 sivistyspalvelukeskus

 


klo 14.00 sosiaali- ja terveystoimi

 

 


Päätösesitys
(kaupunginjohtaja Karjalainen):

 

kaupunginhallitus

 

 

 

Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 


Aloitti vuoden 2010 talousarvion käsittelyn edellä esitetyn ohjeellisen aikataulun mukaisesti.

 

Kaupunginhallitus evästi valmistelijoita ja tarkensi esittelyjä lukuisilla kysymyksillä.

 

Merkitään, että

  




Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINHALLITUS | Pöytäkirja 12.10.2009 | Avaa haku

©