Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINHALLITUS | Pöytäkirja 12.10.2009 | Avaa haku

KAUPUNGINHALLITUS
Pöytäkirja 12.10.2009 Pykälä 352




KULTTUURILAUTAKUNTA
§ 53
24.09.2009
KAUPUNGINHALLITUS
§ 352
12.10.2009

 

Ehdotus Raahen museon johtosäännöksi 

1407/01/011/2009

 

KULA § 53
Raahen museo on jo aiemmin todettu valtionosuuskelpoiseksi ja kuuluu museoihin, joiden tulee täyttää edellytykset vuoden 2009 alussa. Opetusministeriö edellyttää, että museoilla on toimintaa ohjaavat säännöt, joissa museon toimiala on määritelty ainakin museon aihepiirin ja maantieteellisen sijainnin osalta. Lisäksi kokoelmien säilyminen on taattava myös museon lopettaessa toimintansa. Toimintasääntöjen tulee olla museon ylläpitäjän vahvistamat.

 

Raahen museon johtosääntö, liite 1/4.

 

Valmistelija: museonjohtaja Eija Turunen.

 

Kirjastotoimenjohtaja: Kulttuurilautakunta päättää hyväksyä Raahen museon johtosäännön ja lähettää päätöksen Raahen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. 

Kulttuurilautakunta:


Hyväksyi esityksen.

 

 

KH § 352
Ehdotus Raahen museon johtosäännöksi.

 

Liite 1/3.

 

Asiaan liittyvää tausta-aineistoa.

 

Liite 2/3.

 

 

Valmistelija: museonjohtaja Eija Turunen.

 

 


Päätösesitys (kaupunginjohtaja Karjalainen)

 

kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle


 

 

Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

  




Poistuminen | Toimielimet | KAUPUNGINHALLITUS | Pöytäkirja 12.10.2009 | Avaa haku

©