Poistuminen | Toimielimet | HALLINTOLAUTAKUNTA | Pöytäkirja 15.12.2009 | Avaa haku

HALLINTOLAUTAKUNTA
Pöytäkirja 15.12.2009 Pykälä 91



HALLINTOLAUTAKUNTA
§ 91
15.12.2009

 

Palveluliikenteen asiakasmaksut 

HALA § 91
Palveluliikenteessä sovellettavat asiakasmaksut sekä kaupungin muiden hallintokuntien maksuosuudet palveluliikenteen kustannuksissa:

 

Palveluliikenteen laajennus v. 2009 toteutettiin olemassa olevalla talousarviolla. Lisämäärärahaa tähän ei anottu. Tämä oli mahdollista, koska koulutoimen kustantamiin peruskoululaisten matkalippuihin ei enää käytetty joukkoliikenteen kustannuspaikalla olevaa Raahe-lipun määrärahaa ja väärin perustein saatu valtionapu oikaistiin vuoden 2009 aikana.

 

Vuoden 2010 talousarvio vastaa vuoden 2009 talousarviota eikä täysin riitä kattamaan toteutettua palveluliikenteen laajennusta. Palveluliikenteen säilyttäminen kolmen auton mallina edellyttää toimintakatteen kasvattamista lipputulojen kasvattamisen kautta. Matkustajilta saadut lipputulot vähennetään kaupungin maksuosuudesta.

 

Palveluliikenteen kaikki kolme autoa palvelevat päiväsairaalan, sosiaalitoimen sekä koulutoimen kuljetuksia. Kuljetusten kohdalla on noudatettu sopimushintaa päiväsairaalan sekä koulutoimen kohdalla. Sosiaalitoimi ei ole osallistunnut palveluliikenteen kustannuksiin aiempina vuosina muutoin kuin 10/2008 - 5/2009 palveluliikenteen laajennuskokeilun kustantajana.

 

Palveluliikenteessä kelpaavat maksuvälineeksi kaikki Matkahuollon myymät lipputuotteet, kertamaksuna sovelletaan vahvistettuna linja-autolipun hintoja.

 

Jotta palveluliikenteen kustannukset saataisiin v. 2010 katettua, on kuljetusten hinnat tarkistettava.

 

Päiväsairaala

Nykyinen asiakashinta 70 € /pv. perustuu linja-autolippujen hintoihin, avustamislisää ei ole peritty, vaikka ko. kuljetukset edellyttävät avustajaa. Hinnan määräytymisessä on mahdollista noudattaa aika-perustetta. Päiväsairaalakuljetukset vaativat liikennöintiajasta n. 2.5 - 3 h/pv eli 28 %. Kyyti-Pekan liikennöintikorvaus on 328.68 €/päivä, arvonlisäverollinen hinta on 354.97 €/pv. Päiväsairaalan osuus on tällöin 92.04 €. Päiväsairaalan kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena hinnaksi on sovittu 90 € / pv.

 

Esitetään vahvistettavaksi päiväsairaalan asiakasmaksuksi 1.1.2010 lukien 90 € / pv.

 

 


Kreivinaika

Sosiaalitoimelta ei ole toistaiseksi peritty maksuja palveluliikenteen käytöstä. Sosiaalitoimi on kuitenkin perinyt päivätoiminta-asiakkailta maksun, johon on sisältynyt kuljetusten osuus. Sosiaalitoimen asiakkailta perimä kuljetusmaksu on ollut 2.75 € / suunta/asiakas. Asiakkaita päivän aikana on 5 - 10. Sosiaalitoimi tulouttaa jatkossa päivätoiminta-asiakkailta perityn kuljetusmaksun osuuden joukkoliikenteen tulokohtaan myyntitulot.

 

Veteraanit:

Veteraaneille paikallisliikenteen ja palveluliikenteen käyttö on maksutonta. Sosiaalitoimen tekemän päätöksen mukaisesti veteraanit ovat oikeutettuja 18 yhdensuuntaiseen maksuttomaan matkaan. Liikennöitsijän sosiaalitoimelta perimät lipun hinnat pienentävät joukkoliikenteen maksuosuutta.

 

Alennuskortit palveluliikennettä käytettäessä:

Sosiaalitoimi on myöntänyt vanhuksille sosiaalisen ja taloudellisen tilanteen perusteella alennuskortin palveluliikenteeseen. Kortti on oikeuttanut käyttämään palveluliikennettä 1 €:n hinnalla matkan pituudesta riippumatta. Alennetulla hinnalla pyritään tukemaan vanhusten itsenäistä selviytymistä sekä pysäyttämään vammaispalvelulain nojalla myönnettävien taksimatkojen määrän kasvu. V. 2010 alennuskortti oikeuttaa matkustamaan palveluliikenteellä lastenlipun hinnalla. Kertamaksu on tällöin pienimmillään 1.50 €.

Sosiaalitoimen myöntämät alennuskortit pienentävät palveluliikenteen lipputuloja ja kasvattavat joukkoliikenteen kustannuspaikalta maksettavaa liikennöintikorvausta. Alennuskortilla matkustavia vanhuksia on n. 100 - 200. Alennuskortista johtuen palveluliikenteen saamatta jäänyt lipputulo on n. 17 000 - 18 000 € /v.

 

Vaikeavammaisten kuljetuspalvelut:

Vammaispalvelulain nojalla sosiaalityöntekijä voi myöntää kuljetuspalvelut vaikeavammaiselle henkilölle, joka ei vammansa vuoksi voi linja-autoa käyttää. Kuljetuspalveluina myönnetään 18 yhdensuuntaista matkaa / kk. Kuljetuspalvelut on järjestetty pääasiassa erilliskuljetuksina taksilla. Vaihtoehtoisena kuljetusmuotona on palveluliikenne. Taksia käyttäessään asiakkaan maksama omavastuuosuus on linja-autolipun hinta. V. 2010 palveluliikennettä käytettäessä omavastuuta ei peritä. Tällöin yksittäinen 6 km matka palveluliikenteellä maksaa sosiaalitoimelle 2.90 € eli linja-auton lipun hinnan, taksilla vastaava matka on asiakkaan omavastuuosuuden vähentämisen jälkeen 10.08 €.

 

Sosiaalitoimen maksuosuus palveluliikenteen kustannuksissa:

Sosiaalitoimen kanssa käytiin neuvotteluja Matkahuollon myymän älykortin, Piikki-lipun, käyttöönotosta sosiaalitoimen kustantamiin matkoihin. Korttia olisi ollut mahdollista käyttää sekä taksissa että palveluliikenteessä. Älykorttia käytettäessä Matkahuolto olisi laskuttanut suoraan sosiaalitoimea toteutuneiden matkojen mukaisesti ja tämä olisi pienentänyt palveluliikenteestä kuukausittain maksettavaa liikennöintikorvausta. Sosiaalitoimi ei ollut halukas ottamaan Piikki-lippua käyttöön.

 

Sosiaalitoimen kustantamat matkat tilastoidaan palveluliikenteessä päivittäin, näitä matkoja on keskimäärin n. 30 matkaa/päivä. Sosiaalitoimi huomioi vuonna 2010 käyttösuunnitelmassaan palveluliikenteen menetetyt matkustajatulot ja sosiaalitoimen kustannusvastuulle kuuluvat matkat tullaan laskuttamaan linja-autonlipun hinnan mukaisesti sisäisenä laskuna.

 

Esitetään hyväksyttäväksi sosiaalitoimen maksuosuudet linja-autolipun hintaa noudattaen.

 

Koulutoimen maksuosuus palveluliikenteessä:

Koulutoimen kuljetuksista Tikkalan aamupäivän kuljetukset hoidetaan nykyisellään Fiialla. Lisäksi klo 10 Saloisiin menevät yläasteen oppilaat käyttävät Fiiaa. Oppilaita tässä kuljetuksessa on päivittäin n. 52 - 60 oppilasta. Koulutoimi maksaa näistä kuljetuksista 60 € / päivä. Koulutoimen maksuosuus vastaa syksyllä 2009 käyttöönotetun koululaisten matkakortin mukaista matkan hintaa, joten koulutoimen maksamaa hintaa ei ole syytä nostaa.

 

Koulut voivat käyttää pienten ryhmien kuljetuksiin palveluliikennettä, mikäli liikenteen aikataulut sen sallivat. Mm. Jokelan koulu käyttää Liisan Linjaa vieraillessaan Korirannan palvelukeskuksessa. Tällaisista tilapäisistä kuljetuksista ei ole peritty toistaiseksi mitään. Jatkossa esitetään, että retkikuljetuksissa noudatetaan sopimushintaa; 10 € / edestakainen kuljetus.

 

Esitetään hyväksyttäväksi koulutoimen maksuosuudet sopimushinnalla Tikkalan kuljetukset 60 € / aamupäivä sekä ryhmäkuljetukset 10 € / edestakainen matka.

 

 

 

Päätösesitys (hallintopalvelukeskuksen johtaja Eskelinen):

 

 

 

 

 

 


Hallintolautakunta: Hyväksyi esityksen.

 

  




Poistuminen | Toimielimet | HALLINTOLAUTAKUNTA | Pöytäkirja 15.12.2009 | Avaa haku

©