Poistuminen | Toimielimet | NUORISOLAUTAKUNTA | Pöytäkirja 01.09.2009 | Avaa haku

NUORISOLAUTAKUNTA
Pöytäkirja 01.09.2009 Pykälä 30



NUORISOLAUTAKUNTA
§ 30
01.09.2009

 

Vuoden 2010 talousarvion valmistelu 

NULA § 30

 


Kaupunginhallituksen 8.6. 2009 antamien talousarvion laadinta- ohjeiden mukaan vuoden 2010 talousarvion laadinnan lähtökohtana on nollataso, joka tarkoittaa vuoden 2009 karsitun talousarvion tasoa.

Valmisteluprosessi on aikataulutettu siten, että kaupunginhallitus käsittelee talousarviota 9.11. ja kaupunginvaltuusto hyväksyy talous- arvion 16.11.



Lautakuntien tulee toimittaa esityksensä syyskuun loppuun mennes- sä. Esityksen tulee sisältää numeerisen informaation lisäksi 3-5 reaa- lisesti toteutettavissa ja mitattavissa olevaa toiminnallista tavoitetta.

 


Esityslistan liitteenä on joiltain osin uudistettu ehdotus nuorisolauta- kunnan talousarvion rakenteeksi sekä toiminnallisiksi tavoitteiksi.

 

Liitteet: 1 ja 2 /4

 

Nuorisotoimenjohtaja:

Lautakunta käy liitteiden pohjalta vuoden 2010 talousarvion laadintaa linjaavan ja ohjeistavan keskustelun

 


Päätös: Lautakunta hyväksyi liitteenä olevan talousarviorakenteen sekä toiminnalliset tavoitteet, lisäyksellä sairauspoissaolojen vähentäminen max 15 vrk/hlö.



 


  




Poistuminen | Toimielimet | NUORISOLAUTAKUNTA | Pöytäkirja 01.09.2009 | Avaa haku

©